Kesäkuussa järjestyi kaksi kolmen hiidenkirnun päiväretkeä, joista tämä jälkimäinen oli oikeastaan iltaretki. Lähdimme Kuusijärveltä matkaan klo 17, ja tavoitteenamme oli olla klo 22 takaisin.
Iltapäivän aurinko osui metsään kauniisti, ja muutaman kilometrin kuljettuamme kohdallemme sattui erikoisen kaunis sääilmiö. Aurinko paistoi, mutta yllä oleva pieni pilvi alkoi ripsiä vettä. Vanha kuusimetsä näytti uskomattoman kauniilta kun auringon säteet osuivat valtaviin pisaroihin ja kostea usva nousi maasta. Pysähdyimme ihailemaan näkyä, ja yritimme ottaa videotakin: ei sitä hetkeä pystynyt kuitenkaan taltioimaan, joten jääkööt se vain muistimme omaisuudeksi. Nuuskamuikkunen sanoi kerran, että kun ei omista mitään, voi omistaa kaiken: mielessään, ajatuksissaan, muistoissaan.
Kuusijärveltä täytyy kävellä jonkin aikaa, ennen kuin pääsee itse asiaan: täydellisille metsäpoluille, joilla ei ole merkkejä, opasteitä, soraa, tai paljoa kulutuksen jälkiä.
Polkumme mutkitteli läpi kuusikon kohti ensimäistä hiidenkirnua, "hiidenkirnukattilaa".
Ensimmäisen hiidenkirnun jälkeen päädyimme Nuotiokalliolle, eli "kaikukalliolle". Ilta-aurinko osui siihen täydellisesti!
Kello alkoi lähennellä yhdeksää, kun lähestyimme viimeistä hiidenkirnua.
Siellä se on!
Varsin reipas iltapatikka!
