Partioaitta 365 -klubin talviretki Repovedelle

Tämän retken idea syntyi viime juhannuksena yöttömän yön melontavaelluksella, kun yövyimme Repovedellä Lojukosken varauskodassa, ja totesin että kotahan sopisi todella hienosti talviretken tukipisteeksi. Siinä oli kamiina, ja riittävästi tilaa isommallekin ryhmälle. Tiedän, että monella on kynnys lähteä yön yli retkelle talvella, joten kamiinallisen kodan avulla mukaan voisi lähteä ensikertalaisia. Varusteet saisi huonollakin säällä kuivaksi ja tarvittaessa kamiinaa voisi pitää tulilla koko yön kipinämikko -vuorolla. Siitä se ajatus sitten lähti. 

Ajankohta valikoitui maaliskuun viimeiseen viikonloppuun puolestaan viime talven perusteella. Huhtikuun ensimäinen viikonloppu oli nimittäin sellainen, että istuin Kytäjä-Usmin ulkoilualueen Katajalammen jäällä aurinkoa ottamassa Käpy kainalossani, ja kuuntelin puukiipijän soidinlaulua. Ajattelin pelata varman päälle, ja siirtää viikonloppua kuitenkin maaliskuun puolelle. Mahdollisille ensikertalaisille jäisi niinikään hyvä fiilis talviretkeilystä, kun päivällä saisi paistatella auringossa järven rannalla tai -jäällä. Se on kyllä kevättalvella hienoa.

Karhulahden varauskota valikoitui retkemme tukikohdaksi, sillä sieltä olisi lyhyt matka moneen kivaan paikkaan, ja sinne pääsisi tarvittaessa helposti parkkipaikalta tiepohjaa myöten. Sää lupaili  lämmintä aurinkoa ja pientä yöpakkasta. Kotopuolessa lumet olivat jo sulaneet vauhdilla parisen viikkoa, mutta tiedusteluretken myötä tiesin, että Repovedellä lunta vielä riittäisi, ainakin tähän viikonloppuun.

Käpy kyllä tietää, mitä eteiseen nostettu kassi täynnä retkeilytarvikkeita tarkoittaa!

 Aamu valkeni lauantaina aurinkoisena ja lämpimänä, ja kotipelloilla töyhtöhyypät lentelivät ja naukuivat soidintaan lumesta sulaneilla pelloilla. Perillä Repovedellä oli kuitenkin täys talvi, ja tavarat sai purkaa autosta suoraa ahkioon parkkipaikalla. Pian ryhmä olikin koossa ja lähdimme alkuhöpöttelyjen jälkeen kohti Sukeltajaniemen tulipaikkaa lounaalle.

Pian ryhmä iloisesti rupattelevia retkeläisiä paistattelikin auringossa eväiden lämmitessä nuotiolla. Käpy otti aurinkoisen paikan rannasta ja itse kävin tekemässä puita puuvajalla. Minulla on retkeilyssä ja eräilyssä pari asiaa, joista pidän yleensä enemmän kuin muut: kalojen perkaus ja puiden teko. Olen yleensä aina ryhmässä kuin ryhmässä ensimäisenä puuvajalla!

Kevättalvella aurinko tuntuu jotenkin aina lämpimämmältä, kuin muulloin. Ehkä se on se kylmä talvi, joka on vielä niin tuoreena mielessä, että lämmin tunne kasvoilla tuntuu kuin ihmeeltä. Vuodesta toiseen sama juttu.

Seuraavaksi olikin edessä muutaman kilometrin patikointi Karhulahden kodalle, jonne sovimme vievämme tavaramme ja lähtevämme sitten varsinaiselle päiväkävelylle. Olimmekin tuota pikaa perillä ja totesimme kodan olevan hieman toista, kuin savuinen ennakkoajatus kodasta usein on!

Tämä jääputous oli vielä edellisenä viikonloppuna paljon isompi!

Käpy nuuskii kevään tuoksuja!

Lähdimme ensimäiseksi Mustalamminvuorta huiputtamaan, jonka päältä löytyy näkötorni, ja hienot maisemat Kuutinlahteen. Polku oli paikoin sulanut ja paikoin jäinen, joten jyrkkää rinnettä oli aika ajoin hidasta kulkea. Aina välillä pääsi kurkkaamaan aina vain paranevia maisemia.

Käpyllä on tapana käydä katsomassa aina maisemat kun sellainen paikka ilmaantuu!

Ihastelimme matkan varrella pystysuorien kallioiden suojissa kasvavia sammalia ja niiden aikaansaamia värityksiä kallion pinnassa. Muistelin, ettei kallio ole ihan saman värinen kesällä, kenties kyseiset sammaleet muuttavat hieman väriään vuodenajan mukaan, tai kuivuvat kokonaan pois kesäksi. Keskustelimme siitä, kuinka luonnossa liikkuessa jokaisena vuodenaikan löytyy jotain erilaista ihmeteltävää, eikä retkeilyä siksikään saisi missään nimessä painottaa vain kesään!

Kaunista kun sen oikein oivaltaa!

Seuraavaksi kiipesimme Olhavakallion päälle. Vaikka se on kalliona ehkä näyttävämpi, kuin Mustalamminvuori, varsinkin Olhavalammelta katsottuna, ei maisemat ole kuitenkaan niin hienot Repoveden vesistön jäädessä juuri ja juuri puiden taakse piiloon. Pidimme juomatauon ja istuskelimme sulalla kalliolla. Käpy totesi, että kilometrejä on tullut sen verran että on aika käydä lataamaan akkuja.

Lähdimme sitten takaisin Karhulahteen ruuanlaittoon ja illanviettoon. Kotaan laitettiin tulet ja pain siellä olikin mukavaa istuskella villapaitasillaa, vaikka ulkona alkoi ilma pakastua. Yksi retkeläinen laittoi ulos riippumaton, ja minä opastin talvitelttailussa ja lumikiilojen käytössä. Kaksi rohkeaa aikoi yöpyä ensimäistä kertaa teltassa talvella, ja he saivatkin telttansa hyvin pystyyn!

Seuraavaksi oli luvassa lettujen paistoa. Yiritin pimenevässä illassa kuunnella nuotiolla lettuja paistaessani, kuuluisiko edes varpuspöllön viheltelyä, mutta metsä oli hiljaa. Edes ryhmäläisten rupattelu ei kuulunut ulos kodasta, joten sain kuunnella vain nuotion rätinää.

Viimeiset letut olivat minulle!

...ja Käpylle tietty!

Kävimme vielä toiveikkaina yhden retkeläisen kanssa kipuamassa illalla kymmenen aikaan Olhavan päälle, josko jostain kaukaa olisi kantautunut pöllöjen huhuilua. Retki jäi äänimaisemaltaan heikoksi, mutta oli elämyksenä muutoin ennenkokematon. Olen monet kerran istunut Olhavan päällä. Olen kiivennyt sinne, kävellyt sinne, syönyt lounasta siellä, ollut tuulen tuiskeessa ja auringon paisteessa, mutta koskaan en ollut istunut siellä pimeänä talviyönä. Jollekin voisi tulla ajatus, että se on pelottavaa, mutta pystyin näkemään itseni kallion päällä aivan kuten muinakin kertoina, mutta vain ilman valoa. Sitähän pimeys vain on, valon puutetta.

Oho, missä kesä?

Yön aikana kellot siirtyivät kesäaikaan, mutta me heräsimme talveen. Yön aikana oli satanut viitisen senttiä uutta puhdasta lunta ja maisema oli satumaisen kaunis.

Onko pakko nousta?

Kodassa oli ollut lämmin yö, ja kaikki ulkona nukkuneetkin olivat selviytyneet mallikkaasti yöstä. 

Aamun tunnelmiin kuuluivat kamiinan kotoinen rätinä, lumiset puut ja tienoo kodan ympäristössä, aamupuuron ja kahvin tuoksu, sekä tavaroiden hiljakseen pakkailu ja kotiinpaluun ajatus.

Niin käynnistyi Luontokaipuun vuosi 2019: auringonpaisteella, nokipannukahveilla, uusilla elämyksillä ja Käpyn tassunjäljillä kevään viimeiseen lumisateeseen.