Jos minulta kysyttäisiin, mikä on mielestäni maailman kaunein paikka, vastaisin empimättä, että Multiharjun aarniometsä Seitsemisen kansallispuistossa. Paikkaan liittyy paljon tunnearvoa, sillä olen jo lapsena tutkinut haltioituneena sen satavuotisten kelojen ihmeellisiä ja kiehtovia koloja ja kuvioita.
Tein viime vuonna kevätvaelluksen Seitsemisiin ihan vain kaksin Käpyn kanssa näihin samoihin aikoihin, ja päätin jo talvella, että tänä vuonna järjestän Luontokaipuun vaelluksen sinne samana viikonloppuna. Haaveissa oli lämmin, mutta hyttysvapaa sää, lintujen liverrys ja upeat näkymät Saari-Soljasten lammelle iltanuotiolta. Kuin ihmeen kaupalla sääennuste lupaili täsmälleen samaa, kuin vuosi sitten: lähes hellettä, tyyntä ja kirkasta.
Aloitimme vaelluksemme mistäs muualtakaan, kuin Multiharjun parkkipaikalta lauantai aamuna. Vaelluksen aikana oli tavoitteena opiskella tunnistamaan lintujen lauluja, ja jo ensimäisen kolmen kilometrin aikana harjoiteltiin peipon ja pajulinnun erottamista, ja kuultiin kirjosieppoa, punarintaa ja hippiäistä.
Saavuimme sopivasti lounasaikaan upealle Honkaniemen tulipaikalla Pitkäjärven rannalle. Kenenkään ei tarvinnut kaivaa taukotakkia rinkastaan, vaan riitti kun laittoi keittimen pöhisemään ja otti hyvän paikan auringosta. Minä laitoin kahvia tulemaan ja grillasin mozarellalla täytettyjä rieskoja itselleni lounaaksi, tuli aika hyviä! Nokipannukahvit maistuivat taivaalliselle lounaan päälle, ja eräs kävi jopa uimassa. Virkistäytyneinä lähdimme jatkamaan matkaamme kohti tulevaa yöpaikkaamme, Saari-Soljasten telttailualuetta.
Olimme hyvissä ajoin Saari-Soljasilla perillä ja autoimme kaikille teltat pystyyn sopiville paikoille. Innokkaimmat kävivät taas uimassa ja kukin kokkaili päivällistään. Olin ottanut lettupannun mukaan ja ohjeistanut halukkaita ottamaan lettutaikinajauhetta evääksi. Ensin täytyi kuitenkin tehdä puita. Halkovajasta löytyi koivunrankoja ja saha, joka hirtti kiinni muutaman vedon jälkeen. Onneksi löytyi leatherman, ja saimme kiristettyä sahan ja harotettua sen terää, jolloin sahaaminen rupesikin sujumaan ja lettujen paistoa varten oli pian puut valmiina, ja vähän seuraavillekin varastoon. Leatherman kannattaa siis aina olla mukana, nämäkin lettukestit olisivat voineet jäädä välistä ilman sitä!
Vuotias Laikku -bretoni pääsi tällä kertaa ensimäiselle vaellukselleen asiakkaiden kanssa, onhan se toki nukkunut teltassa aiemmin ja sen kanssa on liikuttu paljon luonnossa, mutta ryhmän kanssa se ei ole ollut mukana. Vaellus meni niin hienosti, että luulen Laikun pääsevän toistekin reissuun. Laikku ei vaikuttanut itsekään olevan pahoillaan kesätöidensä työsuhde-eduista: rapsutuksia ja uintia lähes kilomertin välein!
Ilta oli älyttömän kaunis kirkkaalla ja tyynellä Saari-Soljasten lammella. Siinä kun ryhmäläisten kanssa paistettiin lettuja ja juteltiin nuotiolla mm. lapsuuden ruuista, tuntui kuin oltaisiin oltu jollain pidemmälläkin vaelluksella yhdessä. Oikeastaan oli hassua ajatella, että vasta joitain tunteja sitten olimme lähteneet liikkeelle!
Viisi aamuvirkkua heräsi kello kuusi aikaisen aamun linturetkelle kiertämään Kirkas-Soljasen 2km luontopolkua ja kuuntelemaan lintujen aamukonserttia. Osa olikin jo kuullut joutsenia, kaakkureita, viirupöllön ja rantasipin. Aamuretkellä kuultiin siihen saakka vielä kuulemattomat liro, metsäkirvinen ja teeri, joka pulputti hiljaa lammen toisella puolella.
Aamuretken jälkeen Laikku otti vielä torkut ja opas nautti toisen mozarellarieskan kahvin kera. Innokkaat retkeläiset olivat rinkat selässä jo ennen sovittua lähtöaikaa, joten olimme hyvissä ajoin polulla.
Sunnuntai oli lauantaitakin kuumempi päivä, mutta vaellus Jokiristin nuotiopaikan kautta takaisin Multiharjulle tuntui sujuvan varsin vaivattomasti. Meillä oli rauhallinen, leppoisa tahti ja jäimme välillä kuuntelemaan viherpusten ohilentoa, punarinnan jurustelua, hippiäisen siritystä ja pajulinnun surumielistä liverrystä. Vaikutti siltä, että kaikki olivat oppineet ainakin muutaman laulajan retkeltämme!
Jokiristin nuotiopaikalta on lyhyt matka liesjoen varteen, ja kuvittelin nuotiopaikalta menevän suora polku. Muutama kävi sitä katsomassa, eikä polkua löytynyt, joten lähdin kahvipannun ja kattilan kanssa merkittyä polkua eteenpäin liesjoelle. Minua odotti ilahduttava näky: täydellinen istuskelukivi virtaavan joen rannassa. Kaikilla reissuilla on se joku "the moment" ja se oli minulle tämä tältä reissulta.
Pian olikin enää aivan lyhyt matka parkkipaikalle, ja pidimme loppupiirin aarniometsän suojissa. Reissu oli ollut kaikille antoisa ja elämyksiä täynnä. Paljon paremmin ei olisi voinut mennä. Kiitos teille kaikille, olitte ihana ryhmä! Tuntui että olisi voinut jatkaa vielä vaikka kuinka monta päivää, mutta kenties näemme vielä tulevilla reissuilla!
