Ajankohta valikoitui maaliskuun viimeiseen viikonloppuun puolestaan viime talven perusteella. Huhtikuun ensimäinen viikonloppu oli nimittäin sellainen, että istuin Kytäjä-Usmin ulkoilualueen Katajalammen jäällä aurinkoa ottamassa Käpy kainalossani, ja kuuntelin puukiipijän soidinlaulua. Ajattelin pelata varman päälle, ja siirtää viikonloppua kuitenkin maaliskuun puolelle. Mahdollisille ensikertalaisille jäisi niinikään hyvä fiilis talviretkeilystä, kun päivällä saisi paistatella auringossa järven rannalla tai -jäällä. Se on kyllä kevättalvella hienoa.
Karhulahden varauskota valikoitui retkemme tukikohdaksi, sillä sieltä olisi lyhyt matka moneen kivaan paikkaan, ja sinne pääsisi tarvittaessa helposti parkkipaikalta tiepohjaa myöten. Sää lupaili lämmintä aurinkoa ja pientä yöpakkasta. Kotopuolessa lumet olivat jo sulaneet vauhdilla parisen viikkoa, mutta tiedusteluretken myötä tiesin, että Repovedellä lunta vielä riittäisi, ainakin tähän viikonloppuun.
Käpy kyllä tietää, mitä eteiseen nostettu kassi täynnä retkeilytarvikkeita tarkoittaa! |
Pian ryhmä iloisesti rupattelevia retkeläisiä paistattelikin auringossa eväiden lämmitessä nuotiolla. Käpy otti aurinkoisen paikan rannasta ja itse kävin tekemässä puita puuvajalla. Minulla on retkeilyssä ja eräilyssä pari asiaa, joista pidän yleensä enemmän kuin muut: kalojen perkaus ja puiden teko. Olen yleensä aina ryhmässä kuin ryhmässä ensimäisenä puuvajalla!
Kevättalvella aurinko tuntuu jotenkin aina lämpimämmältä, kuin muulloin. Ehkä se on se kylmä talvi, joka on vielä niin tuoreena mielessä, että lämmin tunne kasvoilla tuntuu kuin ihmeeltä. Vuodesta toiseen sama juttu.
Seuraavaksi olikin edessä muutaman kilometrin patikointi Karhulahden kodalle, jonne sovimme vievämme tavaramme ja lähtevämme sitten varsinaiselle päiväkävelylle. Olimmekin tuota pikaa perillä ja totesimme kodan olevan hieman toista, kuin savuinen ennakkoajatus kodasta usein on!
Tämä jääputous oli vielä edellisenä viikonloppuna paljon isompi! |
Käpy nuuskii kevään tuoksuja! |
Käpyllä on tapana käydä katsomassa aina maisemat kun sellainen paikka ilmaantuu! |
Kaunista kun sen oikein oivaltaa! |
Lähdimme sitten takaisin Karhulahteen ruuanlaittoon ja illanviettoon. Kotaan laitettiin tulet ja pain siellä olikin mukavaa istuskella villapaitasillaa, vaikka ulkona alkoi ilma pakastua. Yksi retkeläinen laittoi ulos riippumaton, ja minä opastin talvitelttailussa ja lumikiilojen käytössä. Kaksi rohkeaa aikoi yöpyä ensimäistä kertaa teltassa talvella, ja he saivatkin telttansa hyvin pystyyn!
Seuraavaksi oli luvassa lettujen paistoa. Yiritin pimenevässä illassa kuunnella nuotiolla lettuja paistaessani, kuuluisiko edes varpuspöllön viheltelyä, mutta metsä oli hiljaa. Edes ryhmäläisten rupattelu ei kuulunut ulos kodasta, joten sain kuunnella vain nuotion rätinää.
Viimeiset letut olivat minulle! |
...ja Käpylle tietty! |
Oho, missä kesä? |
Yön aikana kellot siirtyivät kesäaikaan, mutta me heräsimme talveen. Yön aikana oli satanut viitisen senttiä uutta puhdasta lunta ja maisema oli satumaisen kaunis.
Onko pakko nousta? |
Aamun tunnelmiin kuuluivat kamiinan kotoinen rätinä, lumiset puut ja tienoo kodan ympäristössä, aamupuuron ja kahvin tuoksu, sekä tavaroiden hiljakseen pakkailu ja kotiinpaluun ajatus.
Niin käynnistyi Luontokaipuun vuosi 2019: auringonpaisteella, nokipannukahveilla, uusilla elämyksillä ja Käpyn tassunjäljillä kevään viimeiseen lumisateeseen.
Kiitos ihanasta retkitarinasta. Näin pääsin edes fiilistelemään, kun omalle kohdalle tuli este, enkä päässyt mukaan.
VastaaPoistaMukavia kesäretkiä kaikille ulkoholisteille :D